7.10.2012

Keittiön sinisiä sävyjä

Keittiössämme on viime ajat vallinnut sinisyys. Kohta saamme viimein vanhat kulahtaneet kaapinovet vaihtoon, sen mukana vaihtuu todennäköisesti huoneen värityskin. Eilen oli ihana aurinkoinen päivä, joten sain hienosti kuvattua keittiön sinisiä tunnelmaa.


Perusväritys on puuta, valkoista ja beigeä, mutta fiilis tulee sinisistä yksityiskohdista. Suunnittelemamme kevytremppa pitää sisällään kaapinovien uusimisen ja seinien värien muuttamisen - sen myötä huoneesta häipyy keltaisuutta ja tilalle tulee toivon mukaan raikkautta ja valkoisuutta taustaksi uusille aksettiväreille.


Pitää alkaa hankkia myös muita kuin sinisen värisiä tekstiilejä, kuten lautasliinoja, astiapyyhkeitä ja tabletteja. Yhdet matot minulla on jo jemmassa, samoin istuintyynyt.


Korit ovat enimmäkseen harmaita, metalliastiat ja purkit sinkkiä. Myös kiiltävämpiä metalliastioita löytyy - ihan vaan mielenkiinnon ja kontrastien säilyttämiseksi.



Sinisiä astioita on kertynyt vuosien varrella niin reissuista kuin paikallisista sisustuskaupoistakin. Indiskassa oli jossain vaiheessa ihana sininen kausi, nyt ei ole pitkään aikaan ollutkaan. Eiköhän se sieltä taas ole tulossa...

Mies valittelee aina välillä, että keittiön tasoilla on liikaa tavaraa. Eipä hän taida ihan väärässä olla, mutta minä en millään raski laittaa kauniita esineitä kaappeihin piiloon. Kompromissin nimissä yritän edes vähän hillitä tavaran kasaantumista ihan joka sentille keittiön työtasoilla